You just keep hoping my dear! Taidan olla ainoa jota joskus lievästi kuvottaa ne raskaan sarjan vuodatukset ah niin ihanista äitiyden iloista. Tiedättehän, kun jotkut jakavat facebook-seinillään niita imeliä "kuinka nautinnollista onkaan olla äiti" -tunnustuksia. Lähinnä mulla tulee huono omatunto. Onko äitiys sittenkin ruusuilla tanssimista? Vai onko mun ruusut jotenkin erityisen piikikkäitä...? Mietin, että pitaiskö nyt julkaista jokunen omallekin seinälle, että ois kunnon super mama tai jotain sellasta...
There comes a point in life when FUN no more means clubbing, drinking, being out until 4am or thinking about yourself!
FUN means Disney movies, family dinners, long cuddles, a messy house, sleeping by 10 pm and hearing little voices say "I love you".
Yllä oleva pieni pätkä on sinänsä totta ja tosi suloisesti sanottu, mutta se herättää tässä vanhassa monen tuntemassa sarkastipessimistissä pienen äänen...
Onko oikeasti fun että on messy house. Itsehän en todellakaan saanut mitaan kiksejä siitä, etta mun lapsi taiteili tosi komeita freskoja meidän valkoiseen teko(luojan kiitos)nahkasohvaan. Vaikka meillä kynät, varsinkin kuulakarkikynät, on piilotettu visusti pois lasten ulottuvilta, oli eräs pikku Picasso saanut ne jostain kätösiinsä sillä välin kun välinpitamäton äiti kokkasi keittiössä. Ja miksi parvekkeen ovien laseissa on sormen jälkiä kummallisesti vain metrin korkeudelle asti? Jääkaapin ylähyllyt on ahdettu täyteen ruokaa, alahyllyt taas typötyhjiä. Jos alas säilöisi jotain, sinne voisi saman tien liimata kyltin "Louis' self service buffet".
Ja mitä tulee noihin family dinnereihin, nautin niistä ihan täysin siemauksin. Varsinkin kun Lulua ei kiinnosta syödä haarukalla eikä lusikalla. Se kahmii ruokaa suuhun kourillaan, jos sitä ei muistuta ruokailuvälineiden olemassaolosta. Oma annos jäähtyy lautaselle, kun vahtaan nassikan pöytätapoja. "Syö lusikalla, ole kiltti, Louis", yritän epätoivoisesti. "Non", se vastaa päätään pudistellen. Louis'n isoäiti käärii suurieleisesti pojan ruuassa uivia hihoja ylöspäin... Kun lautanen on tyhjä, Louis nostaa sen kohti kattoa ja huutaa encore. Kiittämään se ei ole vieläkään oppinut, vaikka kuinka kotona toitotetaan sille mercia ja kiitosta päivät pitkät. Perheriidalta halutaan välttyä, joten kukaan poydassä ei tietenkään sano ääneen, että Louis'n surkeat tavat ovat suurimmissa osin sen äidin syyta. Hiljaisen paineen alaisena hörpin siis viiniä muita kahta kauheammin, rentoutuakseni edes hieman...
What about ne long cuddles... no en oo viela saanu ainuttakaan! Jos pyydän halausta niin saan syliini vaan kylmän NON. Ja kun pyydän suukkoa, Louis kääntää mulle oman poskensa, jotta mina pussaisin häntä. Töistä kotiin tullessa se toivottaa mut tervetulleeksi hyvästeillä: "Au revoir maman", ja jos se vain osais puhua enemmän, se varmaan käskisi mun painua hiiten tyyliillä: "Mee takas sinne mistä tulitkin, tai voit jäädä, jos teet jotain syömäkelpoista ruokaa ja jos otetaan alkupalaksi suklaakeksejä..."
Disneyn leffoja ei olla viela katsottu, mutta musta tuntuu että Louis tykkääkin enemman Dallasista. Jos alan katsomaan kyseistä kulttisarjaa yksin illalla Louis'n ollessa viela puoliunessa, se saattaa herätä yllättaen ja alkaa bailata pinnasangyssään alkutunnarin tahtiin haluten päästä takaisin olkkariin. Olen myöhemmin tajunnut madaltaa volyymia välttyäkseni näiltä välikohtaamisilta.
Itse en mene nukkumaan 10 pm. Pääsen töistä usein iltamyöhään, eikä mulla ole varaa palkata housekeeperia huushollin ylläpitoa varten. Illanvietoksi on luvassa pieni siivous, ruuanlaitto ja syönti (varoitus: parsakaalista itkupotkuraivarit, oon oppinu välttelemaan iltaisin), vaipanvaihto (oh so fun!), hampaitten pesu (helppoa etenkin silloin, kun lapsi ei suostu avaamaan suutaan), eli usein unten maille paskasilla hampailla (Heli ja Anna alkaa pelästykö, mutta tehdäänko lapsille tekareita?), unilelu silloin tallöin hukassa, tutti joka kerta. Pitkien etsintöjen jalkeen löytyy tuttikin (ei tosin tuttimerestä niin kuin Ultra Bra ehka laulaisi) lopulta ja on aika rauhoittua pitkän päivän päätteksi. En ole vielä kuullut Louis'lta rakkauden tunnutuksia, mutta ehkä vielä joku päivä. Sanavarastoon kuuluu tosin (en tiedä kehtaanko sanoa tätä...) oh merde, eli voi paska. Voin kertoa, että multa se ei kyllä ole opittu! Itse kirotessani käytän ranskaksi paikallista vee-sanaa, joten mulla on varma alibi. Jos jonain päivänä epäilette kykyjänne äiteinä, niin muistakaa minua.
Ei sillä, että olisin maailman huonoin äiti. Minä todella rakastan lastani, mutta en jokailtaisesta hulabaloosta vapauduttuani ala postata mitään korneja loruja mun lapsesta tai äitiydestäni facebookiin, vaikka sinne ehkä muista syistä päädynkin. Kun mun lapsi vihdoin nukkuu, musta on ihan fucking FUN think about myself omia juttujani tehden. Itseäkin on joskus ajateltava, koska jos äidillä ei ole asiat hyvin, niin sitten ei ole kenelläkään koko perheessä, sanoi mun oma äitinikin kerran.
